
Valu Digitalin perustaja Kari Turunen ja uusi toimitusjohtaja Harri Valkonen.
Valu Digitalin operatiivinen johtaja Harri Valkonen on valittu yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 1.5.2025 alkaen. Valkonen on työskennellyt yhtiössä noin 14 vuotta ja operatiivisena johtajana vuodesta 2020 alkaen.
– Tulin Valu Digitaliin aikanaan ajatuksella, että viivyn pari vuotta oppimassa ja jatkan sitten omien yrityskuvioiden parissa. Toisin kävi – ja hyvä niin, kertoo uunituore toimitusjohtaja hymyillen.
– Nyt, reilut 14 vuotta myöhemmin, on mahtavaa jatkaa matkaa firman ruorissa yhdessä huipputiimin kanssa.
Harrin vastuulla on jo pitkään ollut verkkopalveluprojektien ja kehitystöiden resursointi sekä asiakastukeen liittyvät palvelut Valulla. Myös toiminnan ja prosessien kehittäminen ovat olleet selkeästi Harrin flow-aluetta.
– Tavoitteemme myös jatkossa on, että asiakkaamme saavat digipalveluita, jotka perustuvat vahvaan tekniseen osaamiseemme ja huolelliseen palvelumuotoiluun – mutta on suunniteltu ensisijaisesti helpottamaan asiakkaidemme arkea ja palvelemaan heidän asiakkaitaan. Hyödynnämme tekoälyä kehitystyössämme ja tuomme sen avulla myös älykkäitä ratkaisuja asiakkaidemme käyttöön, Harri Valkonen kiteyttää.
Uuden toimitusjohtajan pitkä kokemus alalta pitää yhtiön tutulla vakaalla linjalla.
– Uuden kipparin nouseminen Valun omasta tiimistä oli mieluinen asia niin itselleni yrityksen perustajana kuin muillekin omistajille. Se, että Harrilla on sekä suoraa kokemusta asiakaskunnan tarpeista että näkemystä uusimmista teknologioista ja ratkaisuista, on nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä todella tärkeää, Valu Digitalin perustaja Kari Turunen pohtii.
Harri Valkonen haluaa toimitusjohtajana huolehtia edelleen myös omista asiakkuuksistaan, koska se pitää miehen valveilla ja asian ytimessä.
– Kun asiakkaamme menestyy, me menestymme ja toisin päin. Pyrimme olemaan edelläkävijöitä omassa tekemisessämme ja tuotekehityksessämme asiakkaidemme parhaaksi, Harri Valkonen kertoo.
Valu on viime aikoina keskittynyt tuottamaan asiakkailleen modernin WordPressin ja tekoälyn hyödyntämiseen perustuvia verkkopalveluita, joille tarjotaan myös tietoturvallinen ja laadukas ylläpito.
– Haluamme tarjota asiakkaillemme uudenlaista vapautta tuottaa nopeasti näyttäviä sisältöjä ja sivustoja verkkoon kustannustehokkaasti, Harri kommentoi.
– Visiomme on olla Suomen johtava WordPress-asiantuntija, joka yhdistää edistyksellisesti tekoälyn ja modernin WordPressin tarjoten pitkän elinkaaren omaavia, skaalautuvia ja kestäviä digiratkaisuja. Haluamme erityisesti palvella asiakkaita, joille keskinkertainen ei riitä, Valkonen linjaa.
Kari Turunen kuvailee uutta toimitusjohtajaa ihmisläheiseksi ja osaavaksi tekijämieheksi, joka ei pelkää hypätä uusiin haasteisiin.
– Jo työhaastattelussa vuonna 2011 Harri teki vaikutuksen rehdillä ja mutkattomalla olemuksellaan sekä yrittäjätaustallaan. Vuosien mittaan on käynyt ilmi, että miehen “kääritään hihat ja tehdään” -asenne ei ole kadonnut mihinkään vaan hän on kyennyt reagoimaan fiksusti erilaisiin tilanteisiin, Turunen sanoo.
– Koen olevani aika rauhallinen ja helposti lähestyttävä. Minulle tärkeää on rehellisyys, luottamus ja se, että jokainen saa olla oma itsensä. Työssä innostun kehittämisestä ja isoista kokonaisuuksista, mutta yhtä lailla nautin hyvästä arjesta ja yhdessä tekemisestä. Pyrin elämään niin, että asiat ovat tasapainossa – työn, ihmisten ja oman jaksamisen kannalta, Harri Valkonen luonnehtii.