Digita

Toiminnalliset sivut uudella ilmeellä

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille.

Digitan verkkosivu-uudistuksen tavoitteena oli sulauttaa kolme erillistä sivua yhdeksi paremmin asiakkaita palvelevaksi kokonaisuudeksi. Lisäksi haluttiin uudistaa digita.fi -sivujen ilmettä ja tuoda uusia parempia toiminnallisuuksia sivuille. Valu toteutti uudistuksen konseptoinnin, visuaalisen suunnittelun sekä teknisen toteutuksen.

“Yhteistyö sujui hyvin, hoidimme suurimman osan projektista etänä, emmekä fyysisesti nähneet kuin muutaman kerran. Tästä huolimatta projekti eteni suunnitelmien mukaisesti, sillä pidimme viikoittain etäpalavereita.”

~ Digitan viestintä- ja markkinointisuunnittelija Maiju Huttunen

Monipuoliset karttapalvelut ja reaaliaikaiset häiriötiedotteet

Verkkojen saatavuus on sivustolla tuotu selkeästi esille monipuolisten karttapalveluiden avulla. Oman sijaintinsa avulla asiakas näkee siellä kuuluvat radiokanavat ja niiden taajuudet. Hän näkee myös sijaintiinsa nähden parhaat antenniTV-asemat ja antennin parhaan suunnan sekä lähimmät antenniasentajat. Sivustolla on myös erillinen postinumeron perusteella toimiva asentajahaku. 

Sivustolla on kriittinen rooli vika- ja häiriötilanteissa, sillä tieto näistä sekä huoltotöistä on saatava asiakkaille reaaliaikaisesti. Sivuston uudistusprojektissa toteutettiin integraatiot häiriö- ja vikatietoja sekä huoltotietoja tarjoavaan palveluun. Tämän ansiosta käyttäjät saavat reaaliajassa tietoa meneillään olevista häiriöistä ja huoltotöistä sekä tietoa tulevista huoltokatkoista. Massiivisen vian sattuessa voidaan vikatieto nostaa näkymään kaikkien sivujen yläreunaan. 

Näyttäviä sivuja helposti

Sisällöntuottajille toteutettiin mahdollisuus rakentaa näyttäviä kampanjasivuja päällekkäin pinottavista sisältöosioista, jotka voivat toistua useamman kerran samalla sivulla. Viestintä- ja markkinointisuunnittelija Maiju Huttunen toteaakin, että sisällöntuottajan kannalta merkittävin hyöty on ketterä kokonaisuus, jota pystytään helposti muokkaamaan ja toteuttamaan nopeastikin uusia ländäreitä. Asiakastarinoille toteutettiin hakemisto, jossa asiakastarinoita voidaan suodattaa kategorian perusteella. 

Tiedon löytymistä tehostettiin Valu Search-hakupalvelun avulla. Asiakkaan näkökulmasta etuna voi pitää uutta selkeämpää rakennetta ja haku-toimintoa, joiden ansiosta on helppoa löytää etsimänsä.

“Lopputulos vastasi suunnitelmia ja uuden sivuston helppo ja selkeä käytettävyys helpottaa jokapäiväistä työtä.”

~ Digitan viestintä- ja markkinointisuunnittelija Maiju Huttunen

Tutustu toteutukseen! Digitan verkkopalvelu

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Lauri Alppisara

Lauri Alppisara / Sales Director

lauri.alppisara@valu.fi / 050 375 6355