Marttaliitto

API-rajapinnat ja uusi Gutenberg-editori hyötykäytössä

Suuren yleisön suosikkisivusto on nyt entistä selkeämpi

Kun mielessä on kysyttävää ruoasta tai kotitaloudesta, suomalaiset kääntyvät Marttojen puoleen. Tässä moderni verkkosivusto on tärkeä työkalu. Sitä ylläpitää koko marttajärjestön puolesta Marttaliitto, joka tukee eri tavoin marttapiirien ja -yhdistysten toimintaa ja jäsenviestintää.

“Meille oli tärkeää tehdä sivustolle saavutettavuuteen liittyviä muutoksia. Halusimme myös muokata ulkoasun brändi-ilmeemme mukaiseksi”, kertoo Marttaliiton viestintäpäällikkö Henni Kuusisto.

Avoimuus on yksi Marttaliiton arvoista. Tiedon tulee olla kaikille yhdenvertaisesti saavutettavissa, ja jokainen kiinnostunut halutaan toivottaa tervetulleeksi mukaan toimintaan.

“Kaikessa järjestelmäkehitystyössä on pidettävä mielessä, että meidän jäsenistössämme ja yleisössämme on hyvin eri ikäisiä ihmisiä, joiden osaaminen digiasioissa vaihtelee paljon”, sanoo Marttaliiton hallintopäällikkö Jeni Suhonen.

“Tällaisessa projektissa kommunikaatio on kaikkein tärkeintä: se, että ymmärretään puolin ja toisin, mitä ollaan tekemässä, ja viestitään oikea-aikaisesti. Paras lopputulos syntyy, kun toimittaja ja asiakas löytävät yhteisen sävelen.”

~ Jeni Suhonen, hallintopäällikkö, Marttaliitto

Salesforcen ja WordPressin rajapinnat tehokäytössä

Marttaliitto pitää arjen langat käsissään Salesforce-järjestelmän avulla. Sieltä löytyvät niin jäsen- ja tapahtumarekisteri kuin verkkokaupan hallinnointikin. Integraatiot kuljettavat tietoa WordPressistä Salesforceen esimerkiksi näin:

  • uusi jäsen täyttää liittymislomakkeen ja tieto kirjautuu suoraan Salesforcessa olevaan jäsenrekisteriin
  • WooCommerce-verkkokaupan ostos kirjautuu Salesforcen tilaustenhallintaan
  • marttapiiri päivittää omalle alasivulleen uuden kurssitapahtuman, joka tallentuu yhteiseen tapahtumarekisteriin ja näkyy Martat-mobiilisovelluksessa.

Nyt API-rajapinnat liikuttavat dataa myös toiseen suuntaan, kun Salesforcen Marttarekisteriin päivitettävät marttayhdistysten perustiedot tulevat näkyviin verkkosivuston yhdistyshaussa.

“Uusi integraatio oli hyvä lisä, jota olimme toivoneet jo pitkään. Vältymme tuplatyöltä ja tiedon hyödyntämiseen tulee lisää variaatiota. Yhdistykset näkevät, että tietojen pitämisestä ajan tasalla on todellista hyötyä”, Suhonen kommentoi.

Classicista Gutenbergiin

“Yksi tärkeä sysäys uudistusprojektille oli Gutenberg-editorin käyttöönotto. Tahdomme olla tulevaisuuden muutoksen kelkassa mukana”, Kuusisto kertoo.

Siirtymä lohkoeditorin aikakauteen kuroo umpeen WordPress-sivuston teknistä velkaa ja tekee teknisestä ylläpidosta suoraviivaisempaa. Sisällönsyöttäjän näkökulmasta sivuston elementtien hallintaan tulee uutta joustavuutta, mutta muutos entiseen päivittämisen tapaan on suuri ja vaatii totuttelua. Lähtölaukauksena opetteluun toimi onneksi Valun Tero Paajoen pitämä koulutus, joka sai Martoilta kiitosta.

Marttojen verkkosivustolla on valtavasti tietoa, kuten reseptejä ja neuvonta-artikkeleita. Piirien omat alasivut tekevät rakenteesta moniulotteisen. Vaikka sisältöjen siirto sujui pääosin automaattisesti, matkan varrelle mahtui myös yllätyksiä. Kuusisto kiittää Valua siitä, että pulmatilanteiden korjaamiseen tartuttiin nopeasti.

“Meille on todella arvokasta, että on oma yhteyshenkilö, joka etsii ratkaisut ongelmiin. Valun Harri Valkonen hallitsi verkkosivuston lisäksi API-kuviot ja rajapinnat, ja pystyi palvelemaan meitä laajasti.”

~ Henni Kuusisto, viestintäpäällikkö, Marttaliitto

Tutustu toteutukseen! martat.fi

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!