Sakasti
Evankelis-luterilaisen kirkon intranet Sakasti
Kirkkohallituksen mittavassa projektissa brändättiin uudelleen evankelis-luterilaisen kirkon kaksi aiemmin julkista sivustoa. Kirkon 20 000 työntekijälle tarkoitetusta materiaalista muodostettiin intranet, joka nimettiin Sakastiksi. Valu toteutti Sakastin konseptin viimeistelyn, ulkoasun suunnittelun sekä teknisen toteutuksen. Tavoitteena oli saada helppokäyttöinen, selkeä ja esteettinen intranet ja tavoitteessa onnistuttiin hienosti.
Projekti toteutettiin kahden viikon kehitysjaksoina olevina sprintteinä. Ketterällä toimintamallilla saatiin toteutusaikatauluun ja -sisältöihin liikkumavaraa, kuitenkin kokonaisaikataulussa ja budjetissa pysyen.
“Olimme todella positiivisesti yllättyneitä ennen kaikkea Valun innovatiivisuudesta.”
Räätälöity haku ja Kirkon Pilvi
Asiakkaan kannalta keskeiset Valun tekemät innovaatiot liittyivät pilvipalveluun sekä hakuun. Asiakkaalla oli tarve saada säilöttyä suuri määrä pdf-dokumentteja helposti käytettävässä muodossa ja tähän tarpeeseen ei julkaisujärjestelmän oma tai ulkopuolinen pilvipalvelu tuonut sellaisenaan soveltuvaa ratkaisua. Valu ratkaisi ongelman kehittämällä AWS:n tarjoamaan ratkaisuun helpomman käyttöliittymän ja innovaatio osoittautuikin erittäin toimivaksi. Asiakas oli niin ikään tyytyväinen Elastic Searchin päälle räätälöidyn tehokkaan haun toteuttamiseen. Haku kerää tietoa Sakasti-sivuston lisäksi useilta muiltakin sivustoilta, kuten kirkon pääsivustolta evl.fi:stä sekä hiippakunta- ja piispansivustoilta.
Kertakirjautuminen ja yhteystietojen integrointi
Projektissa toteutettiin ADFS-kertakirjautuminen ja yhteystietojen integrointi MS AD:sta. Kertakirjautumisen ansiosta työasemalleen kirjautunut käyttäjä kirjataan sisään automaattisesti intranetiin, kun hän avaa selaimen Kirkkoverkossa. Käyttäjätilien automaattisella luonnilla säästetään merkittävästi aikaa, koska palvelu on mitoitettu jopa 20 000 yhtäaikaiselle käyttäjälle. Lisäksi käyttöoikeuksien keskitetty poistaminen parantaa palvelun tietosuojaa. Suuri käyttäjämäärä vaati myös tarkkaa suorituskyvyn optimointia, koska intranet-käytössä ei voida käyttää vastaavia välimuistiratkaisuja kuin perinteisessä julkisessa sivustossa.
Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!
Lauri Alppisara / Sales Director
lauri.alppisara@valu.fi / 050 375 6355