Seurakuntalainen

Seurakuntalaisen verkkopalvelu tuo yhteen monta kristillistä mediaa. Verkkopalvelua kehitettäessä otetaan huomioon erityisesti mobiilikäyttäjien kasvavat käyttäjämäärät.

WordPress vastasi kasvaneen suosion tarpeisiin

Käyttäjämäärien lisääntyminen innoitti Seurakuntalainen.fi-verkkomediaa ottamaan käyttöön uuden WordPress-järjestelmälle perustuvan palvelun.

Seurakuntalainen.fi on eri kristillisten medioiden yhteinen uutissivusto. Valu Digital toteutti Seurakuntalaiselle uudistuksen, jonka myötä sivusto on muuttunut perinteisestä verkkolehdestä monipuoliseksi verkkomediaksi. Uudistuksen taustalla oli suosion kasvun aikaansaama paine kehittää palvelua. Seurakuntalaisen käyttäjämäärät olivat vuoden aikana kasvaneet runsaasti. Verrattuna edellisen vuoden alkuvaiheisiin lukijoita oli 23 prosenttia ja lukukertoja 18 prosenttia enemmän.

Seurakuntalainen on muuttunut perinteisestä verkkolehdestä monipuoliseksi verkkomediaksi.

Seurakuntainen-verkkomedia matkapuhelimen ruudulla

Responsiivinen mediasivusto

WordPress soveltui mukautettavuutensa vuoksi hyvin uuden verkkomedian alustaksi. Seurakuntalainen.fi suunniteltiin responsiiviseksi, eli se toimii yhtä hyvin kännykällä, tabletilla ja tietokoneella. Uudistuneen logon ja ulkoasun lisäksi myös sivuston rakennetta muutettiin vastaamaan käyttäjien kiinnostuksenkohteita. Jatkossa palveluun on helppo lisätä videoita tai muita median muotoja.

Tutustu toteutukseen! Siirry Seurakuntalaiseen

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää verkkolehdistä ja -medioista.

Juha Mattila

Juha Mattila / Myyntijohtaja

juha.mattila@valu.fi / 010 4235 403