Kirkko ja koti

Verkkolehdelle tuore ulkoasu ja monipuolisia ominaisuuksia

Kirkko ja koti on Suomen toiseksi vanhin seurakuntalehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa ja jaetaan ilmaiseksi jokaiseen talouteen Kuopion ja Siilinjärven seurakuntien alueella. Lehti on luettavana myös verkossa heti ilmestymispäivästä lähtien, sekä näköislehtenä että verkkolehtenä. 

Kattava sisältömigraatio

Verkkolehden uudistuksessa lehti siirrettiin Valun kehittämälle Mago-verkkolehtialustalle. Aiemmasta järjestelmästä toteutettiin kattava sisältömigraatio uuteen järjestelmään. Artikkeleiden ja näköislehtien automaattisella tuonnilla säästettiin merkittävä määrä sisällöntuottajien aikaa. Sivustolle toteutettiin jatkuvan julkaisun verkkolehden lisäksi näköislehtiarkisto, josta voi selata näköislehtiä vuodesta 2010 asti tähän päivään.

“Yhteistyö Valun kanssa sujui hyvin ja aikataulu pysyi hyvin sovitussa. Saimme hyvin vastauksia ja tukea kaikkiin ongelmiimme. Suosittelemme Valua yhteistyökumppanina!”

~ Minna Siikaniva, viestintäpäällikkö, Kuopion ev.lut. seurakuntien viestintä

Avainsanat, lukusuositukset ja luetuimpien juttujen listaus

Valun verkkolehdelle suunnittelema ulkoasun uudistus onnistui tavoitteiden mukaisesti. Uusi ulkoasu on raikas ja siinä huomioidaan verkkolehden lukijakunta, joka on printtilehden lukijoita nuorempaa. Avainsanat, lukusuositukset ja luetuimpien juttujen listaus tuovat verkkolehden lukemiseen toivottua lisäarvoa ja myös vanhemmat verkkolehden jutut nousevat nyt entistä enemmän näkyviin. Myös juttujen yhteydessä olevat somejaot ovat osoittautuneet toimiviksi. Kokonaisuudessaan asiakas oli erittäin tyytyväinen uudistukseen.

Tutustu toteutukseen! Kirkko ja koti verkkolehti

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Lauri Alppisara

Lauri Alppisara / Sales Director

lauri.alppisara@valu.fi / 050 375 6355