Uutiset ja artikkelit

Valu Creativen liiketoiminta siirtyi Valu Digitaliin

~ Kari Turunen, 9 kuukautta sitten

#tiedote

Valu Digital täydentää organisaatiotaan tytäryhtiönsä henkilöstöllä ja liiketoiminnalla. Tytäryhtiön liiketoiminta siirtyi kokonaisuudessaan emoyhtiöön 1.3.2018 alkaen.

– Creativen toiminta lähti kahden aktiivisen toimintavuoden aikana hienosti käyntiin ja kasvoi nopeasti. Huomasimme kuitenkin, että asiakkuuksissa ja projekteissa synergia emoyhtiön kanssa oli niin syvää, että katsoimme järkeväksi siirtää Creative-tiimi hallinnollisesti osaksi emoyhtiötä, Valu Digitalin toimitusjohtaja Kari Turunen kertoo.

Valu Creative on tuottanut asiantuntijapalveluita käyttäjätutkimusten, analytiikan, konseptoinnin, käyttöliittymäsuunnittelun, hakukonenäkyvyyden, digitaalisen markkinoinnin ja markkinoinnin automaation tarpeissa. Yritys on toiminut tähän saakka neljän työntekijän voimin.

– Creativen palveluiden kysyntä on selkeässä kasvussa, joten laajennamme Creativea jatkossakin omana vahvana tiiminään ja liiketoimintanaan, mutta hallinnollisesti samassa organisaatiossa. Tällöin saamme tytäryhtiön henkilöstön myös yhdenvertaiseen palkkiojärjestelmään yhdessä emoyhtiön henkilöstön kanssa, Turunen jatkaa.

– Asiakkaidemme kohdalla muutos ei ole kovin iso, sillä olemme aiemminkin näyttäytyneet ulospäin yhtenä Valu-kokonaisuutena, Valu Creativen operatiivinen johtaja Vesa Lehtinen kertoo.

Valu Digital on verkkopalveluja, mobiilisovelluksia ja ohjelmistoja rakentava jyväskyläläinen yritys. Valu Digital -konserniin kuuluu myös voimakkaasti kasvava Valu Mobile, joka vie eteenpäin Showell-applikaatioon liittyvää liiketoimintaa.

Kari Turunen

Kari Turunen / Toimitusjohtaja